Äidille ja tyttärelle

Pilke silmäkulmassa suunnitellut puuhelmet äidille ja tyttärelle. Pujotin helmet mustaan kuminauhaan, jätin korun aika lyhyeksi. Solmin kuminauhan päät ja tipautin päälle vielä tipan liimaa, ettei solmu lähde aukeamaan itsestään. Helmiä jäi vielä sen verran yli, että ehkä teen sarjaan sopivan rannekorunkin.

Kolme väriä ja kaksi eri kokoa saa aikaan mukavasti polveilevan sarjan. Punainen - oranssi - keltainen ja iso - pieni - iso - pieni -sarjojen yhdistäminen tekee siis: iso punainen - pieni oranssi - iso keltainen - pieni punainen - iso oranssi - pieni keltainen. Vaikka sarja toistuu koko ajan samana, se ei tunnu yhtä tylsältä kuin esim. ruskea-turkoosin korun joka toinen -sarja.

Korusuunnitelmia: punavihreää

Jos sinisen sävyt vievät ajatukset kesään, niin kylläpä tässäkin on ainesta kesän väripaletiksi. Vaaleanpunaista, vaaleankeltaista ja kellanvihreää, sekä vähän mausteena meripihkan värisiä helmiä. Ajatukset lähtevät puutarhaan, jossa ruusut availevat nuppujaan.

Lapsuuden värimaailmat

Pohdiskelin joskus lastenhuoneiden ja vaatteiden ja tarvikkeiden värimaailmaa. Karkeasti katsottuna niitä näyttäisi löytyvän kolmea erilaista: herkkää, leikkimielistä ja perinteistä. Herkkä väripaletti sisältää pastelleja ja vaaleita sävyjä, kuten hiekkaa, vaaleanpunaista ja vaaleansinistä. Leikkimielisiin väreihin kuuluvat neonvärit ja muut kirkkaat värit, kuten turkoosi, limen- ja ruohonvihreä, sitruunankeltainen, pinkki ja oranssi. Perinteiset värit puolestaan ovat niitä sekoittamattomia perusvärejä, kuten keskisininen, peruspunainen, keltainen ja vihreä.

Herkkyyttä

Leikkimielisyyttä

Perinteitä

Kun olen nyt tarkkaillut lapsille suunnattuja tavaroita, nämä teemat tuntuvat tosiaan toistuvan. Olen myös pohtinut, millaisia arvoja ja ajatelmia näihin värimaailmoihin liittyy. Itse asiassa ne houkuttelivat minua katselemaan asioita vastakohtien kautta: miten nuo värimaailmoihin liittyvät ajatukset voivat mennä överiksi.

Herkkä värimaailma korostaa lapsuuden lyhyyttä ja ehkäpä siinä on ripaus vanhemman kaipuuta omaan lapsuuteensa. Toivottavasti mielikuva "täydellisestä lapsuudesta" ei kuitenkaan ole pelkkä kiiltokuva, joka ei saisi mennä rikki. Lapsuuteen kuuluu se, ettei kaiken tarvitse olla täydellistä ja valmiiksi aseteltua - pitää jäädä tilaa mielikuvitukselle ja improvisaatiolle. Lapsen ei tarvitse toteuttaa vanhemman mielikuvaa siitä, millaista lapsuuden pitäisi olla.

Leikkimielinen värimaailma korostaa sitä, että leikki on lapsen työtä. Värimaailma on kyllä houkutteleva ja karkkimainen. Toivottavasti se ei kuitenkaan viesti siitä, että aina pitäisi jaksaa olla reipas ja aktiivinen, tai että lasten kuuluukin riehua ja sotkea. Jo pieni lapsi osaa laittaa tavarat paikoilleen, oman kroppansa rajoja voi kokeilla koheltamatta. Myös ujous voi olla voimavara. Pysähtyminen ja asioiden tutkiminen voi myös olla kiinnostavaa - kun aikuinen ihmettelee ilmiöitä lapsen kanssa, se on itsellekin uuden oivaltamista.

Perinteinen värimaailma liittyy usein perinteisiin leluihin, kuten puuleluihin ja palapeleihin. Vuosikymmenestä toiseen tietyt elementit lapsuudessa toistuvat aina uudelleen - se on toisaalta meille aikuisille lohdullista: vaikka vanhenemme, tietyt asiat pysyvät. Toisaalta toivottavasti annamme myös tilaa lapsillemme niissä asioissa, joita meidän lapsuudessamme ei vielä ollut. Kärjistetysti tämän päivän lapset oppivat kirjoittamaan kännykällä, eivät kynällä. Meidän lapsemme ovat aina eläneet tämän tekniikan kanssa, ja mitä onkaan vielä tulossa. Toivon todella, että osaan opettaa lapselleni myös medialukutaitoa ja netikettiä.

- ... nämä kaikki ajatukset lähtivät liikkeelle pelkistä väreistä?! Huh. Jos kuva voi kertoa tuhat sanaa, niin ehkä väritkin.

Väriasiaa

Kirjoittelin joskus harmonisista väriyhdistelmistä ja vastaväreistä Ruusutarha-postauksen yhteydessä. Nyt seuraa pohdintoja väreistä.

Olen nyt jotenkin havahtunut siihen asiaan, että minähän saan käyttää tätä blogia ihan miten tahdon! Tämä on minun oma hiekkalaatikkoni, johon saan kanavoida luovuuteni. Jos en ehdi käydä viikottain kuvataidekoulussa tai käsityökoulussa, niin teen sitä sitten milloin ehdin ja milloin huvittaa, ja kuvaan tuotokset tänne, koska haluan dokumentoida oppimisprosessiani. Vaikka alunperin tarkoitus olikin koota tänne vain tehdyt käsityöt, miksi haluaisin rajata blogini niin tiukasti? Se on niin kapea siivu siitä käsitöiden ja taiteiden kentästä, mikä minua kokonaisuudessaan inspiroi. Käsityöblogeja on jo maailma täynnä, miksi toistaisin sitä täsmälleen samaa kaavaa samalla tavalla.

Väriteema menee jo ehkä hieman taideaineiden puolelle, ei niinkään käsitöihin. Tämän aiheen käsittely ei myöskään ole blogin "sisintä" olemusta, koska tarkoituksenani on ollut dokumentoida nimenomaan omia kätten jälkiä. Se on kuitenkin osa oppimispäiväkirjaa, sitä taustaa ja teoriaa, johon täällä esittelemäni käsityöt perustuvat. Minulle tuntuu sopivan tällainen itseopiskelu, jossa teen tutkielmia mielenkiintoisista jutuista omaan tahtiin.

Opetussuunnitelmaa seuratessa minun intressini eivät ikinä ole samat kuin sillä hetkellä kuuluisi. Myöhemmin joku opiskeltu saattaakin aueta uudestaan, kuten kävi makrameen kanssa. Juuri sillä hetkellä kun sitä Näpsässä käsiteltiin, se oli "ihan kivaa". Nyt siihen tutustuminen olisi "ihan superia"! Parhaimmillaan opetussuunnitelma siis aukoo ovia raolleen, jotta voi myöhemmin itse ottaa lisää selvää.

Jos jollakulla on absoluuttinen sävelkorva, niin minä koen että minulla on absoluuttinen värisilmä :) Netissä tekemäni testin mukaan minulla on täydellinen värinäkö, heh. (No, eihän tätä nyt voi ihan tosissaan ottaa. Jos kuitenkin haluat tehdä saman testin niin täältä se löytyy - ei muuta kuin testaamaan...)

Uskon muistavani kerran analysoimani värisävyn siten, että pystyn valitsemaan sävyyn sopivia muita värejä helposti muistini varassa. Tätä taitoahan tarvitaan esim. sisustamisessa ja vaatteita ostaessa. Et voi raahata sohvaa mukaasi ostoksille, mutta muistamalla onko sohvan beige sävy siniseen vai keltaiseen kääntyvä, osaa valita sopivan kankaan sohvatyynyihin. Rupeapa minun kanssani väittelemään, onko jokin väri hyvin tumma sininen vai musta, tai taittaako joku punaisen sävy enemmän oranssiin vai violettiin - minä olen varma omasta vastauksestani :)

Olen myös tietoinen vieressä olevien värien vaikutuksesta värin kokemiseen, värien intensiivisyydestä suhteessa pinnan kokoon sekä tietokoneen kuvaruudun vääristävästä vaikutuksesta. Nämä ilmiöt ovat mielestäni kiinnostavia.

Niistä vastaväreistä...

Eräs väreihin liittyvä heräämiseni tapahtui parisen vuotta sitten. Aiemmin en osannut arvostaa vastaväripareja. Kunnes meidän pikku pirpana alkoi maistella kiinteitä ruokia ja laitoin hänelle kaulaan ruokalapun - sehän rokkasi luumunvärisen velour-asun kanssa ihan täysillä!

Samaan aikaan selailin Anian korublogia ja tämä koru räjäytti tajunnan:

(tästä näet koko postauksen, se on täynnä ihanuuksia).

Metsänvihreän ja punaisen olen aiemminkin hyväksynyt väripariksi, mutta tämä keltaisen ja violetin liiton ymmärtäminen tapahtui vasta nyt. Sinistä ja oranssia yhdessä en vieläkään kyllä sulata... onko se sellaista kiellettyä rakkautta?

... ja miten vaaleanpunainen, vaaleanvihreä ja valkoinen toimivatkin hyvin yhteen?!

Inspiraatio tämän kassin väriyhdistelmään taitaa olla tästä puserosta. Eihän nämä mitään minun keksimiä juttuja ole!

Värien yhdistely on hauska leikki. Viimeksi inspiroiduin tästä Pantonen sivuilla olevasta muotivärikartasta ja ideoin sen pohjalta tällaisen vaatekokonaisuuden. Aiemmin en keksinyt tuolle hameelle kaveriksi kuin hiekanvärisen paidan. Mutta sen kanssahan voisi sopia tuo vaalea mintunvihreä, ehkä myös vaaleanpunainen, ja turkoosikin...

Tässä yhteydessä täytyy myös kiittää Wilhelmiinaa, joka jaksaa pastata mulle mielenkiintoisia linkkejä. Eli jakakaahan suosikkilinkkinne ystävillenne! Ne nimittäin saattavat kolahtaa täysillä, tai vähintäänkin kutitella sen verran, että omat ideat lähtevät rullaamaan. Koitan itsekin viljellä tänne niitä linkkejä, jotka ovat mielestäni helmiä netin ihmemaassa.

Korusuunnitelmia: huurrettu kukka

Mainitsin nämä helmet Maternity koevedos -korun yhteydessä. Niitä näkyy myös Purettu-postauksen korussa.

Tämäpäs olikin hankala kuvattava! Kuvista kuitenkin toivottavasti käy selville helmien kiinnostava muoto. Ne suorastaan huutavat päästä muodostelmaan keskenään. Joku kiva kesäkoru tästä varmaan tulee. Kokeilin myös pienen vaaleansinisen helmen sijoittamista keskelle. Totesin myös, että joka kukkasen eka helmi kannattaa "kiinnittää" kieppaamalla lanka kahteen kertaan läpi. Muuten lankaan jää helposti liikaa löysää.

Korusuunnitelmia: veden väri

Kesän korvalla tällaiset veden sävyt tuntuvat kovin houkuttelevilta. Kaipa tämä irtohelmien pyörittelykin on jonkinlaista väriterapiaa, kesän fiilistelyä tai ties mitä.

Kaksiväristen säröhelmien ympärille rakenneltuja ideoita. Nuo vaaleansiniset suht pienet helmet ovat kyllä aika kauniita. Olen etsinyt sileille turkooseille lasihelmille sopivia kavereita, sopisivatkohan ne tähän joukkoon...?

Huh huh

Kämmekkäät ja pipo
Utunan villalangoista

Olen pitänyt blogia vasta vähän aikaa, muutaman kuukauden ajan. Nyt kun olen alkanut listaamaan käsitöitäni, törmään lähes päivittäin juttuihin, joista muistan "ainiin tuonkin olen muuten tehnyt itse"! Osa ei tietenkään ole erityisen omaperäistä tai muuten toteutukseltaan erityisen onnistunutta - en tiedä tulenko koskaan esittelemään niitä blogissa. Olen silti itsekin hämmästynyt siitä, paljonko sitä onkaan tullut tehtyä käsillään kaikkea! Olen ehkä tottunut pitämään itsestään selvänä sitä, miten paljon teen itse.

Tilda-kankaita odottamassa ompelua

Käsityöt ovat olleet minulle sellainen kakkosharrastus - teen jos ehdin. Toisaalta se on vapauttavaa: ei ole paineita, saa tehdä silloin kun hyvältä tuntuu. Nautiskelen täysin siemauksin matkasta, en kaipaa määränpäähän. Välillä on monta monta rautaa tulessa, jätän kesken ja tartun mieluisimpaan, en tunne huonoa omaatuntoa kesken jääneistä töistä. Palaan niihin sitten, jos ne vielä myöhemmin tuntuvat merkityksellisiltä. Jos eivät, jätän syrjään. Varmasti keksin materiaaleille myöhemmin uutta käyttöä. Osa ideointipoluista ei siis johda mihinkään, mutta sitähän luovuus on: vapaata ideointia, ja parhaiden palojen poimimista.

Talven tyynyprojektin satoa: Kaksoset

Käsityöt ja niiden myötä bloggaaminen ovat siis minulle kakkosprioriteetin harrastus. Toistaiseksi olen suunnilleen ehtinyt pitää postaus/päivä -tahdin, mutta en aio tuntea huonoa omaatuntoa, jos joskus blogissa olisikin hiljaisempaa. Perhekin tarvitsee minua! Haluan viettää aikaa myös ihanan perheeni kanssa, vaikka harrastaminenkin on kivaa. Koetan jakaa aikani kaikelle mukavalle, ja olla myöskin stressaamatta siitä. Sorrun helposti suorittamiseen, mutta onneksi saan siitä itseni pian kiinni. Vaikka käsityöprojektini ovat joskus hitaita, haluan nauttia joka hetkestä, en kiirehtiä valmista. Innostun myös nopeasti ja minulla saattaa olla useita juttuja samaan aikaan työn alla. Sekin tietysti hidastaa valmistumista. Välillä tykkään myös lukea lehtiä tai kirjoja (usein tietokirjallisuutta, ei niinkään romaaneja) ja joskus ihan vaan rötvätä. 

Talven tyynyprojektin satoa: Tildaa

Toisaalta "teen jos ehdin" -periaate turhauttaa silloin, kun on inspiraatio päällä, eikä ehdi tehdä niin paljon kuin haluaisi. Menneen talven tyynyprojektini on ollut sellainen. Olemme sisustaneet pikku hiljaa uutta kotia ja minulla on ollut kovasti ideoita sisustamiseen. Olin kerrankin ostanut kankaita (ihania Tildoja!) tyynyjä varten, mikä on hieman epätavallista - yleensä teen ompeluksia muiden hylkäämistä kankaista. Ihanat kankaat polttelivat kodinhoitohuoneen pöydällä, eikä illassa välttämättä ehtinyt ommella kuin yhden sauman, välillä ei sitäkään.

Näpsässä tehty saaristolaisarkku

Näpsä-käsityökoulussa kävin yhden lukuvuoden, raskaana ollessani. Raskauden takia jouduin jättämään vähemmälle ratsastusharrastustani, joka on aina ollut minulle se ykkönen. Silloin ajattelin hyödyntää tilanteen ja tehdä käsitöitä niin paljon kuin voin. Oli se melkoista naputella saaristolaisarkkua koulun puutyöluokassa, kun maha alkoi jo painaa, huh huh. Lapsen synnyttyä jatkoin Näpsäilyä vauvan nukkuessa kantoliinassa, ja homma sujuikin hyvin - niin kauan kuin lapsi oli niin pieni, että viihtyi kantoliinassa. Esim. tilkkutyö, huopatyöt, makrameevyö ja mosaiikkitarjotin on tehty lapsi kengurupussissa. Sen jälkeen myönsin suosiolla, että pienen viipeltäjän kanssa kahden asian intensiiviseen harrastamiseen ei ole mahdollisuuksia.

Ehkäpä tuosta lapsestakin kasvaa kunnon käsityöläinen, ainakin on aloittanut nuorena. En malta odottaa, että päästään yhdessä askartelemaan kaikenlaista. Saksien käyttöä ainakin jo kovasti opetellaan.

Käsitöistä puhutaan joskus vähättelevään sävyyn askarteluna. Askarteluunkin suhtaudutaan usein  näpertelynä ja puuhasteluna - siksikö, että myös lapset tykkäävät askarrella? Minusta käden taitojen ylläpitämiseen on monta hyvää syytä:

Tyynynpäälliset vuosien takaa

Käsillä tekeminen on tällaiselle abstraktin työn tekijälle tärkeää: nähdä konkreettisesti ja kolmiulotteisesti oman käden jälki. Onhan se tietokonesovelluskin konkreettinen, mutta jotenkin sillä ei ole minulle samaa käsityöarvoa kuin omissa käsissä syntyvä tuote. Luovuus saa myös käsitöiden parissa vieläkin vapaammat kädet kuin webbisuunnittelussa. Ollessani luova, tunnen olevani vapaa.

Itse tekeminen ei ole välttämättä aina halvempaa kuin kaupasta ostaminen. Jossakin tapauksessa näinkin tietysti voi olla, etenkin jos ei laske omalle työlle tuntihintaa (ja niin kauan kuin on harrastuksesta kyse, ei omia työtunteja kannata laskeakaan - mutta silloin homman täytyy ehdottomasti tuottaa iloa). Mutta itse tehtyä taatusti arvostaa enemmän kuin kaupasta bulkkitavarana ostettua! Ehkäpä se on sellainen tärkeä pointti meille tavarataivaassa eläville: ei koti täynnä krääsää, jolla ei ole arvoa, vaan esineitä joilla on kaikilla oma tarina.

Kierrätysmateriaalista vyöksi

Materiaalien kierrättäminen on ainakin itselläni aina mielessä. Mitähän tästä ja tästä voisi vielä tehdä, ettei tarttisi ihan roskiin heittää? Sitten jos samalla vieläpä säästyisi uuden ostamiselta, saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: vähemmän jätettä, ei uuden tavaran hankintaa.

Siinähän ne kiteytyvät: tekemisen mielekkyys, tavaroiden ja materiaalien arvostus sekä ekologinen ajattelu ovat minulle niitä arvoja, jotka käsitöihin liittyvät.

Mitä, eikö tämän voisi vielä korjata?!

Minua harmittaa vieläkin vietävästi, kun aikoinaan menin heittämään erään suosikkivillapaitani pois. Se oli jo hihansuista niin purkautunut, että elvytysyritykseni eivät sitä enää riittäneet pelastamaan. Ohessa olevan kuvan otin ennen pois heittämistä juurikin sitä varten, etten myöhemmin surkuttelisi, että olisihan sen voinut korjata. Jälkikäteen vasta tajusin, että pois heittäminen oli sittenkin turhaa, neuloksenhan olisi voinut huovuttaa ja tehdä siitä jotain kivaa.

Itse tekemisessä on punaisena lankana usein myös se, ettei kannata tuhlata aikaansa tekemällä sellaisia tuotteita, joille ei ole käyttöä. Tästä on yksi poikkeus: jos tekniikan opettelu on tavattoman kiinnostavaa, saattaa tehdä jonkin työn harjoitustyönomaisesti, jotta voi tehdä harjoitteluvaiheessa virheet ja onnistua tärkeässä projektissa paremmin.

"Harjoitustyö"

Toisaalta käykö niin, ettei itse tehtyä tarpeetonta tavaraa raski heittää pois, koska sen tekemiseen on käyttänyt niin paljon työtunteja? Kierrätysmateriaalin käyttämiseen liittyy myös ärsyttävä piirre: hamstraaminen. "Tätä voi vielä joskus tarvita johonkin". Mihin vetää raja, milloin materiaali on roskaa, milloin potentiaalista raaka-ainetta? Kerran annoin pois monta muovikassillista tekoturkista, koska se vei niin paljon tilaa enkä heti keksinyt, mitä siitä voisi valmistaa - enkä ole muuten vieläkään keksinyt. :) Silti se kaivelee, kun mietin, saanko tulevaisuudessa jonkun älynväläyksen ja sitten minulla ei olekaan sitä tekoturkista! Minulla on vielä paljon opittavaa "toisen romu on toisen aarre" -ideologiasta. Koskahan sisäistän täysin, että kun annan itse jotain pois, saan ehkä sattumalta tilalle jotain itselleni sopivampaa? Saisikohan tämän ajatuksen ympärille joskus kehitettyä työpajan, jossa kädentaitajat voisivat vaihdella materiaaleja keskenään?