Lomaminä

Olipa rentouttava loma! Nyt yritän jatkaa samaa rentoa elämänasennetta myös työn parissa.

Mitä sitten tein lomalla? Laiskottelin lukemalla lehtiä ja loikoilemalla terassilla lapsen polskiessa kahluualtaassa. Tein vähän koruja, kuopsuttelin kukkamaata, vietin aikaa perheen ja ystävien kanssa kotipihassa, uimarannalla, Puuhamaassa, ja tietenkin olin myös joka päivä tallilla. Innostuin myös mallailemaan vaatteita uudella tavalla ja yhdistelemään värejä ennakkoluulottomammin kuin ennen. Esimerkiksi sahraminkeltainen - ruskea - yhdistelmään uskaltauduin lisäämään turkoosia sekä korostusvärinä oranssia.  Samoin kokeilin yhdistää oranssia korostusväriä turkoosi - valkoinen - komboon. Olen myös kokeillut pitkästä aikaa isoja korvakoruja ja joskus jättänyt pois jopa niinkin olennaisen asusteen kuin kaulakorun! Lisäksi olen kokeillut käyttää kaulakorun sijasta huivia.

Lomalla tunsin olevani minä, ja sopivasti uudistuneena. Sain tehdä juuri niitä asioita kuin halusin, ja uskalsin myös kokeilla jotakin uutta.

Kuten yllä luetelluista tekemisistä voi päätellä, en juurikaan avannut tietokonetta lomalla. Kun tulin takaisin töihin, niin olen taas vilkuillut suosikkiblogieni suuntaan. Onpa kiva, kun joku on päivittänyt blogiaan myös kesällä! Blogeissa parasta on visuaalisuus. Jotkut bloggaajat osaavat täyttää verkkokalvoni täydellisillä, ihanilla kuvilla. Olisi kiva osata sama, mutta olen siihen liian laiska. En jaksa käsitellä kuvia, en jaksa kuvata, en jaksa istua joka ilta tietokoneen ääressä bloggaamassa. Nautin visuaalisuudesta, mutta en osaa luoda omaa vahvaa visuaalista maailmaa blogiini.

Ja sitten on niitä bloggaajia jotka ovat ihan uskomattomia verbaaliakrobaatteja, ja joiden tekstejä lukee ihan kippurassa. Esim. Nelliinan Vaatehuoneen Route66-matkakuvaus oli aivan hulvatonta luettavaa. En itse kykene siihenkään, vaan oma ulosantini on toteavaa ja hieman töksähtävää. Mutta se ei haittaa. Onkin aika vapauttava tunne, kun voi todeta, että tykkään jonkun ihmisen vaatetyylistä, kirjoitustyylistä, taidosta luoda kuviin tunnelmia - ja todeta, että tosi jees, mutta ei silti minun juttuni, minun ei tarvitse olla samanlainen. Sitä on mielestäni aikuistuminen: löytää oman tiensä ja hyväksyy myös muut polut. Aikuistumista on myös se, että asiat eivät olekaan mustavalkoisia, sietää epätäydellisyyttä paremmin.

Minua keskeneräisyys suorastaan kiehtoo - se antaa mahdollisuuden lähteä moneen suuntaan. Minun blogini taitaa olla enemmän ideapäiväkirja. En toteuta puoliakaan ideoista, joita pyörittelen, mutta se pyörittely ja innostuminen ideasta on mielestäni ihan parhautta.

Kesäkukat

Tähtisilmät. Jossakin kamera-aiheisessa artikkelissa valiteltiin, että violettien kukkien kuvaaminen on vaikeaa, koska värit jäävät helposti haaleiksi - ja se on kyllä ihan totta. Kuvasin aika monta ruutua näitä kukkia ja vasta manuaaliasetuksilla sain valotuksen edes sinne päin. Kaipa näitä kuvia vain täytyisi jälkikäsitellä ja säätää siellä värit kohdilleen, mutta olen tosi laiska käsittelemään kuvia jälkikäteen.

Tähtisilmä on mielestäni kaunis kukka ja se on viihtynyt hyvin meidän aurinkoisella kuistilla. Kuvissa vilahtavat isohkot betoniruukut on maalattu samalla värisävyllä kuin talokin. Koska tallessa oli talon maalaamiseen käytetyn värin koodi, sain sävytettyä täsmälleen saman värisen betonimaalin rautakaupassa.

Värianalyysi voi olla väärässä

Värianalyysi taisi olla muodissa joskus 80-90 -luvuilla. En ole koskaan käynyt värianalyysissä, mutta olen kyllä tutustunut teoriaan. Siinä ihmiset jaetaan neljään ryhmään ihon, silmien ja hiusten värin mukaan: kevät, kesä, syksy ja talvi -tyyppeihin. Kevät ja syksy ovat sävyiltään lämpimiä, kesä ja talvi viileitä. Tarkemmassa muunnoksessa nämä neljä tyyppiä on vielä jaettu tarkempiin ryhmiin.

Tätä postausta varten googlailin vähän lisää ja minulle selvisi, että värianalyysi on alunperin lähtöisin Ittenin väriteoriasta. Värianalyysi-teoria kuulostaa periaatteessa järkevältä, mutta minua on häirinnyt värianalyysissa eräs asia.

 Olen kuvitellut olevani syksy-tyyppiä, koska ihoni sävy on mielestäni enemmän lämmin kuin kylmä ja kultakorut sopivat minulle paremmin kuin hopeiset. Verisuonet kuultavat vihertävinä, mutta toisaalta ihossa on kauttaaltaan paljon punakkuutta. Minulla on pisamia ja punapigmenttiä hiuksissa ja kulmakarvoissa, en ole kuitenkaan selkeästi punapää vaan sellainen "maantienharmaa kullanpunertavalla hohteella". Palan erittäin helposti, enkä juurikaan rusketu. Nämä viittaisivat syksy-tyyppiin, sillä kevät-tyyppi ruskettuu, eikä hiusteni sävy ole keväinen vaalea. Mutta jotain kummaa tässä silti on. Silmäni kuitenkin ovat kylmän vaaleansiniset, harmahtavat - eivät vihertävät tai ruskeat, kuten syksy-tyypillä "kuuluisi" olla.

Olen kyllä viihtynyt hyvin syksyn värikylläisessä ja murretussa väripaletissa. Mutta välillä lämpimissä väreissä tulee tunkkainen olo, ja kaipaan jotain kylmää sävyä raikastamaan. Oliivinvihreän tai ruosteenpunaisen rinnalle kaipaan kylmää tummanruskeaa tai harmahtavaa beigeä. Harmaalla taitettu vaaleansininen tuntuu myös sopivan minulle hyvin. Välttelin pitkään vaaleanpunaista, kun se ei kuulemma syksylle sovi. Ensimmäinen vaaleanpunainen kokeiluni oli malvanvärinen neuletakki, siis hieman harmaaseen taittava vaaleanpunainen, ja mielestäni väri sopi minulle mainiosti. Samoin meikkaaja joskus sanoi minulle, että kanervan sävyt sopivat minulle hyvin luomiväriksi, koska ne korostavat silmieni väriä.

Sitruunankeltaisesta voin heti sanoa, että se ei käy - olen kokeillut. Sinapinkeltainen sopii tai ei sovi riippuen siitä, miten lämpimään sävyyn sen yhdistän, liian lämpimästä yhdistelmästä tulee juuri sellainen tunkkainen vaikutelma, ja siksi olenkin aika varovainen käyttämään sinapinkeltaista. Välillä myös tuntuu, että on vaikeaa erottaa persoonallisia värimieltymyksiä siitä, mikä väri minulle oikeasti sopii ja mikä ei.

Ostolakossa-blogin muutaman vuoden takainen Ihon sävyn määritys -postaus sai minut tajuamaan, minkä takia minun on ollut vaikea määritellä itseäni värianalyysin nelikenttään.

"Etkö vieläkään keksinyt, kumpaan jengiin kuulut? Voi olla, että kuulut niin sanottuihin neutraaleihin. Neutraali ei tarkoita sitä, etteikö ihosi olisi joko puna- tai keltapohjainen, mitä se aivan varmasti on. Joidenkin ihmisten iho vaan on niin vähän kumpaankaan suuntaan taittava, että he voivat näyttää sekä hyviltä kylmissä sävyissä että upeilta lämpimissä sävyissä tai toisin päin.
...
Joidenkin ihon sävy on helppo määrittää vain yhdellä vilkaisulla ja jonkun ihonsävy voi olla vaikkapa selkeästi niin lämmin ja keltapohjainen, etteivät kylmät sävyt missään tapauksessa sovi hänelle. Joidenkin ihonsävyn määritys on haastavempaa, sillä iho ei välttämättä taita niin voimakkaasti punaiseen tai keltaiseen, jolloin henkilö voi olla melko kameleontti käyttämiensä värien kanssa, vaikka toisen sävyperheen värit hänelle vielä toista paremmin sopisivatkin.
...
Kasvojeni iho on vaalea ja iho punertaa hieman, mutta dekolteeta ja muuta kroppaa katsoessa huomaa ihon olevan kuitenkin keltapohjainen. Jos kuitenkin laitan liian vahvoja lämpimiä sävyjä, näyttää ihoni niiden rinnalla liian kylmältä ja ilmeestä tulee väsähtänyt. Sama pätee myös kylmiin sävyihin, eli voin käyttää kylmiä sävyjä, mutta liian kylmien käyttäminen saa ihoni näyttämään todella kellertävältä ja riitelemään meikkien sävyjen kanssa.

Ei voi oikeastaan sanoa, että joku väri sopisi vain joko kylmä- tai lämminsävyisille muttei lainkaan toisille. Kyse on nimittäin enemmän värien sävyistä. Lähes jokaisesta väristä löytyy sopiva versio niin kylmälle kuin lämpimällekin iholle. Jos siis olet kylmäihoinen ja haluat käyttää kultaa vaikkapa silmämeikissäsi, etsi sopivan kalpea kullansävy ja vältä niitä keltaisimpia ja kirkkaimpia. Tai jos olet lämminsävyinen ja pinkkiä on vain pakko saada, niin jätä se kylmin pinkki ja etsi omalle ihollesi sopiva versio."

---

Värianalyysihan perustuu nimenomaan sille oletukselle, että ihon sävy on joko-tai. Lainaan Nicehouse.fi:tä: "Beauty Colors:ssa oikeat sävyt määräytyvät ihon pohjasävyn mukaan, joka on joko kellertävä tai punertava. Kellertävän ihopohjan omaaville sopivat lämpimät sävyt, jotka jakautuvat kevään ja syksyn sävyihin. Punertavan ihopohjan omaaville sopivat puolestaan viileät talven ja kesän sävyt."

Virven postauksen tieto neutraalista ihon sävystä selitti täysin myös seuraavan tapahtuman: satuin kangaskauppaan, jossa opiskelijat tekivät värianalyysejä. Opiskelija oli epävarma siitä, kumpaan kategoriaan kuulun, kylmään vai lämpimään, ja pyysi vielä opettajankin siihen avuksi. Minulle sanottiin, että minulle käyvät lämpimät ja kylmät sävyt. Joten intuitioni on ollut tässä ihan oikeassa, kun olen kaivannut kylmiä sävyjä lämpimien rinnalle.

Eikö olekin niin, että sopiva kylmä sävy lämpimän rinnalla saa lämpimän sävyn hehkumaan? Jos lämpimän sävyn rinnalle laittaa vielä lämpöisemmän, ensimmäinen sävy näyttää valjummalta. Vastaavastihan vastaväritkin antavat voimaa toisilleen. Sama ilmiö näkyy mielestäni kullanpunertavan hevoseni kanssa: siniharmaa satulahuopa vaan näyttää älyttömän hyvältä.

Jotenkin siis tuntuu, että värianalyysiasiassa ei ole yksikäsitteistä totuutta. On niin monta monessa... sopiiko vaatteen väri ihon ja hiusten väriin, imarteleeko vaatteen leikkaus vartalon mittasuhteita, sopiiko pääntien malli pään muotoon - ja kun otetaan tähän soppaan vielä huomioon omat henkilökohtaiset mieltymykset, oma persoonallinen tyyli (esim. yhdistelmä punainen--musta ei välttämättä istu romanttisesta ja herkästä tyylistä pitävälle)... Joten tärkeintä lienee, että pukeutuu sellaisiin vaatteisiin missä viihtyy.

Vastavärit

Kokosin hieman valokuvia teemalla vastavärejä luonnossa. Keltainen-violetti, vihreä-punainen, oranssi-sininen. Kuvissa esiintyvät kukat ja kasvit ovat hullukaali, mustasilmäsusanna, happomarja, punapellava ja unikko.

Lempiväriyhdistelmä

Tästä vaaleanvihreä-vaaleanpunainen-valkoinen -väriyhdistelmästä taitaa tykätä joku muukin, koska bongailen väriyhdistelmää milloin mistäkin. Tai ehkä vain kiinnitän tähän väriyhdistelmään paljon huomiota.

Pääsiäiskoristeet

Laitetaas tämäkin postaus linjoille, pois keskeneräisistä roikkumasta... Otin vielä kuvat pääsiäiskoristeista ennen kuin keräsin ne pois. Näitä oli kyllä tosi hauska maalata. Maalipurkkien värit olivat aivan mahtavia, ne pelasivat kaikki hyvin yhteen. Yhdessä purkissa oli glittermaalia, jolla sai mukavan hillityn kimalluksen kuvioihin.

Päivittäistä väriterapiaa

Olen kehunut hevoseni jouhien väriä jo Hevosenkenkätaulu-postauksessa, tässä vielä pieni palanen jokapäiväistä väriterapiaani. Punaruskeat jouhet ja siniharmaa satulahuopa pelaavat mielestäni hyvin yhteen. Satulahuopa korostaa jouhien lämmintä punaisuutta ja jouhet huovan viileää sinisyyttä.

Kangaskoreja taas!

Ompelin huonekalukankaista taas kangaskorin. Aiemmissa koreissa olen käyttänyt kahta eri kangasta, tähän käytin kolmea.Väriyhdistelmä on mielestäni herkullinen: kahta eri sävyistä vihreää, joiden sävyt toistuvat vaaleanpuna-vihreän kankaan langoissa. Tästä tulee tosi keväinen tunnelma!

Tällä hetkellä olen näistä aivan innoissani...

Sain taas huonekalukankaiden mallitilkkuja (kooltaan n. 25x25 cm). Tarkoituksena olisi ommella ainakin lasten leikkimökkiin istuintyynyjä lattialle sileistä kankaista esimerkiksi taustablokki-tekniikalla. Nyt keksin myös mitä tehdä tälle hieman kesken jääneelle tilkkutyölle - siitä tulee istuintyyny ja teen sille lisää sinisiä kavereita, koska nyt sain nipun sinisiä kankaita ja meille sininen sisustus ei oikein istu.

Ylellisemmistä kankaista olen ajatellut tehdä meikkipusseja ja kangaskoreja. Olen mallaillut eri kankaiden paksuuksia ja värejä yhteen ja olen aivan innoissani... Kankaissa on niin ihania pintakuvioita ja raikkaita värejä - näiden kanssa työskentely on tällaiselle "värihullulle" aivan täydellistä puuhaa. Postailen tuotoksia sitten!

Lisää liinoja ja kuppeja

Jatketaan samalla linjalla liinojen ja kauniin väristen kuppien parissa... Turkoosi ja suklaanruskea ovat mielestäni oikein toimiva väripari sekä pukeutumisessa että sisustuksessa.

Kahvikin maistuu paremmalta...

... kauniin värisistä kupeista.

Viime keväänä kirjoittelin karkkivärisistä tavaroista. Tässä muutamia herkullisen värisiä kuppeja meidän keittiöstä.

Men in black

Keskiviikkona aamulla radiossa kuuntelin ohjelmaa, jossa moitittiin suomalaista talvipukeutumista hautajaisvaatetukseksi. Joku kuulija sitten tarjosi selitykseksi sitä, että vaatekauppojen valikoimassa on paljon mustia talvitakkeja, ja erikoisempia värejä on harvemmassa. Se on kyllä totta. Minulla usein vaatteiden ostaminen tyssää siihen, että "ai tätä ei ole tarjolla kuin mustana".

Minä kartan mustaa viimeiseen asti, ja puen sitä päälleni hyvin hyvin harvoissa yksittäistapauksissa. Silloin mustassa vaatekappaleessa on jokin juju, joka ei olisi sama muun värisessä vaatteessa. Esim. musta nahkatakki vain on tyylikäs! Fiilis ei ole lainkaan sama missään muussa värissä. Minulla on myös perintönä saatu musta villakangastakki, jossa on karvakaulus. Punaisena tai beigenä takki ei näyttäisi lainkaan samalta: eleettömän tyylikäs, mutta ei lainkaan ylellisyyttä tai tyylikkyttä alleviivaava. Musta pitsikin on ihan oma juttunsa. Totean siis vain, että jotkut harvat asiat ovat parhaita mustana.

Johnny Cash ja Timo Rautiainen ovat molemmat ansiokkaasti esitelleet lauluissaan mustaan pukeutumisen filosofiaa. Toisaalta minusta on hieman hassua, miksi mustaan pukeutuvien pitäisi selitellä valintaansa? Eihän kirkkaisiin väreihin pukeutuvakaan selittele.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että maailma ei olisi yhtään sen parempi paikka, vaikka pukeutuisinkin mustaan ja kantaisin kaikkia maailman epäoikeudenmukaisuuksia harteillani. Iloisiin väreihin pukeutuminen ei mielestäni tarkoita sitä, että ei välittäisi epäkohdista. Vain teoilla maailma muuttuu, ei pukeutumisella. Toki vaatetuksella voi ottaa kantaa - ja jos se saa muut ihmiset ajattelemaan asiaa, niin hyvä. Näinpä nuo musiikkikappaleet saivat minutkin asiaa pohtimaan!

Välillä suorastaan hämmästelen, kuinka jotkut voivatkin näyttää tyylikkäiltä mustaan ja harmaaseen pukeutuessaan, kunhan vaatteissa on hyvä leikkaus. Itse kavahdan ajatusta, olla vapaaehtoisesti "väritön". Minulle ei ilmeisesti pelkkä hyvä räätälintyö riitä, minä tarvitsen väriä ympärilleni. Onko se niin, että ilman värikkäitä vaatteita olisin hajuton ja mauton, pelkkä persoonani ei riittäisi mihinkään? Vai onko sittenkin niin, että kyse on persoonan ilmaisusta nimenomaan väreillä, kokisin etten ole oma itseni ilman värien käyttöä. Olen pohtinut paljon sitä, miksi suhteeni mustaan väriin on niin ehdoton. Ehkä se on vain sitä, että pidän väreistä niiiiin paljon enemmän.

Aamulla rupesin laskeskelemaan, minkä värisiä talvitakkeja minulla on: turkoosia, vaaleanpunaista, ruskeaa, harmaata, punaista. Kyllä niitä värikkäitäkin talvivaatteita on mahdollista löytää.

Punaruskeat säärystimet

Kylläpä nyt syksyllä on pitänyt kiirettä, blogi on jäänyt ihan heitteille. Lisäpäänvaivaa on aiheuttanut Bloggerin bugit kuvien kanssa, eipä ole tehnyt mieli "rentoutua blogin parissa" :)

Käsitöiden saralla tapahtuu kaikenlaista pientä, mutta keskeneräistä ei ole niin kiva esitellä. Täytyy muuten myöntää, että viimeksi esittelemistäni säärystimistä vasta toinen oli valmis kuvanottohetkellä ja toinen vielä puikoilla... Kuva oli siis lavastettu tilanne :)

Nyt on säärystimiset valmiit ja koeajo suoritettu. Minulla on ollut noiden kenkien kanssa käytössä punaruskeat säärystimet, jotka ovat jo useita vuosia vanhat. Tässä pari kuvaa:

Neulos on 2 nurin 2 oikein. Lanka on ihanan pehmeää, sama matskua kuin sinisen huivin lanka. (Ja nuo mokomat kuvat eivät näy editointitilassa, murr.)

Selailin blogia taaksepäin ja huomasin, että nyt näkyy olevan meneillään violetti kausi. Innostun näemmä kausittain jostain väristä, ja sitten sitä tunkee joka tuutista. Kesällä oli siniharmaa kausi, nyt on violetin vuoro. Puikoilla on ollut violettia lankaa, viimeaikaiset valokuvat ovat aika violetinsävyisiä (loppukesän kukkakuvat ja koristekaalikuvat) ja kynsillä on paraikaa violettia lakkaa.

Tyhjä olo

Kesäkorut ovat valmiita ja Tilda-tyynytkin ovat jo sohvalla. Iik, mitäs mä nyt teen?! Näemmä aina pitää olla jotain työn alla.

No eipä hätää, ostin pienen pussillisen helmiä ja vähän kankaita tyllialushametta varten. Sitten makustellaan taas hetki, miten noita lähtisi toteuttamaan. Tämä on oma hauska vaiheensa, kun pohtii erilaisia toteutusratkaisuja. Suunnittelen myös rintakorun tekemistä, mutta siinäkin ollaan vasta ideatasolla. Tässä Nelliinan postaus, josta idea lähti.

Tässä vielä täysin aiheeseen kuulumaton mutta kesäinen kuva vuosien takaa. Jostain syystä tuo lemmikinsininen on viime aikoina ollut suosikkivärini vaatteissa, viimeksi olen ostanut sen väriset kengät. Sininen ja pellava, ihana väripari.

Lapsuuden värimaailmat

Pohdiskelin joskus lastenhuoneiden ja vaatteiden ja tarvikkeiden värimaailmaa. Karkeasti katsottuna niitä näyttäisi löytyvän kolmea erilaista: herkkää, leikkimielistä ja perinteistä. Herkkä väripaletti sisältää pastelleja ja vaaleita sävyjä, kuten hiekkaa, vaaleanpunaista ja vaaleansinistä. Leikkimielisiin väreihin kuuluvat neonvärit ja muut kirkkaat värit, kuten turkoosi, limen- ja ruohonvihreä, sitruunankeltainen, pinkki ja oranssi. Perinteiset värit puolestaan ovat niitä sekoittamattomia perusvärejä, kuten keskisininen, peruspunainen, keltainen ja vihreä.

Herkkyyttä

Leikkimielisyyttä

Perinteitä

Kun olen nyt tarkkaillut lapsille suunnattuja tavaroita, nämä teemat tuntuvat tosiaan toistuvan. Olen myös pohtinut, millaisia arvoja ja ajatelmia näihin värimaailmoihin liittyy. Itse asiassa ne houkuttelivat minua katselemaan asioita vastakohtien kautta: miten nuo värimaailmoihin liittyvät ajatukset voivat mennä överiksi.

Herkkä värimaailma korostaa lapsuuden lyhyyttä ja ehkäpä siinä on ripaus vanhemman kaipuuta omaan lapsuuteensa. Toivottavasti mielikuva "täydellisestä lapsuudesta" ei kuitenkaan ole pelkkä kiiltokuva, joka ei saisi mennä rikki. Lapsuuteen kuuluu se, ettei kaiken tarvitse olla täydellistä ja valmiiksi aseteltua - pitää jäädä tilaa mielikuvitukselle ja improvisaatiolle. Lapsen ei tarvitse toteuttaa vanhemman mielikuvaa siitä, millaista lapsuuden pitäisi olla.

Leikkimielinen värimaailma korostaa sitä, että leikki on lapsen työtä. Värimaailma on kyllä houkutteleva ja karkkimainen. Toivottavasti se ei kuitenkaan viesti siitä, että aina pitäisi jaksaa olla reipas ja aktiivinen, tai että lasten kuuluukin riehua ja sotkea. Jo pieni lapsi osaa laittaa tavarat paikoilleen, oman kroppansa rajoja voi kokeilla koheltamatta. Myös ujous voi olla voimavara. Pysähtyminen ja asioiden tutkiminen voi myös olla kiinnostavaa - kun aikuinen ihmettelee ilmiöitä lapsen kanssa, se on itsellekin uuden oivaltamista.

Perinteinen värimaailma liittyy usein perinteisiin leluihin, kuten puuleluihin ja palapeleihin. Vuosikymmenestä toiseen tietyt elementit lapsuudessa toistuvat aina uudelleen - se on toisaalta meille aikuisille lohdullista: vaikka vanhenemme, tietyt asiat pysyvät. Toisaalta toivottavasti annamme myös tilaa lapsillemme niissä asioissa, joita meidän lapsuudessamme ei vielä ollut. Kärjistetysti tämän päivän lapset oppivat kirjoittamaan kännykällä, eivät kynällä. Meidän lapsemme ovat aina eläneet tämän tekniikan kanssa, ja mitä onkaan vielä tulossa. Toivon todella, että osaan opettaa lapselleni myös medialukutaitoa ja netikettiä.

- ... nämä kaikki ajatukset lähtivät liikkeelle pelkistä väreistä?! Huh. Jos kuva voi kertoa tuhat sanaa, niin ehkä väritkin.