Solmussa

Aasinsiltana edellisestä postauksesta, tässä muutamia aikaisempia makrameekokeiluja. Minusta on kiehtovaa, että samalla tekniikalla, mutta materiaalia vaihtamalla saa niin eri tyylistä jälkeä.

Ihastuin joskus tällaiseen solmuun pärldrömmar.se-sivulla ja halusin kokeilla sitä itse. Kokeilusta muodostui koru. Solmu näyttää upealta nahkaisena, mutta pohdin, että kuminauha voisi toimia myös. Tekemäni korukokeilu on hieman viimeistelemätön, ylettyy pantamaisesti kaulan ympäri, kiinnitysmekanismi vain puuttuu. Olen käyttänyt korua vain kerran, koska se ei ole ihan minun tyyliseni - se on ehkä vähän liiankin rock. Materiaali ja tekniikka kuitenkin houkuttavat, esim. puuhelmet ja tämä ruskea paksu nahkanauha toimisivat hyvin yhdessä - silloinhan koruun puolestaan tulisi hieman etninen fiilis. Pärldrömmar-sivun makrameekorut (scrollaa sivua alas saakka) puolestaan ovat aika hienostuneita ja kimaltavia. (Malenamin blogissakin on pari hyvää kuvaa Pärldrömmar-koruista.)

Kokeilin samaa solmua myös mustalla ohuemmalla nahkanauhalla ja pujotin kokeeksi myös muutaman helmen väliin. Tämäkin voisi toimia, nyt puolestaan on vähän kelttiläinen tunnelma. Vaihtamalla vihreät helmet punaisiin tai violetteihin, tulisi korusta goottihenkinen.

Tätä minä haluan lisää! Makramee koruntekotekniikkana on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, haluan vielä joskus oppia lisää solmuja sekä helmien yhdistämistä työhön.


Tässä vielä aiemmin esittelemäni makrameevyö, johon olen erittäin tyytyväinen. Tämähän on keväällä 2010 Näpsässä tehty, ja tästä kiinnostus makramee-tekniikkaan lähti.

Kuva vyön tekovaiheesta selventää, miten hankalaa pitkien narujen kanssa on toimia. Niitä on pakko niputtaa lyhyemmäksi keräksi ja sitten heitellä solmu löyhästi kasaan, sen jälkeen solmun kiristys. Kaapin ovi tai tuolin selkänoja ovat usein hyviä paikkoja työn kiinnittämiseksi. Kuminauhat ja sukkapuikot toimivat myös hyvinä apuvälineinä. Opittua tästä vyönteosta: solki kannattaa liittää työhön heti alkuvaiheessa, jolloin se on todella helppoa. Minä metsästin tähän sopivaa solkea kauan, joten jouduin kiinnittämään soljen jälkikäteen. Joku sanoi ostaneensa halpisvyön ja hyödyntäneensä siitä vain soljen johonkin vyöprojektiinsa. Suutarista ja kangaskaupoista kannattaa myös käydä etsimässä vyönsolkia.

Huh huh

Kämmekkäät ja pipo
Utunan villalangoista

Olen pitänyt blogia vasta vähän aikaa, muutaman kuukauden ajan. Nyt kun olen alkanut listaamaan käsitöitäni, törmään lähes päivittäin juttuihin, joista muistan "ainiin tuonkin olen muuten tehnyt itse"! Osa ei tietenkään ole erityisen omaperäistä tai muuten toteutukseltaan erityisen onnistunutta - en tiedä tulenko koskaan esittelemään niitä blogissa. Olen silti itsekin hämmästynyt siitä, paljonko sitä onkaan tullut tehtyä käsillään kaikkea! Olen ehkä tottunut pitämään itsestään selvänä sitä, miten paljon teen itse.

Tilda-kankaita odottamassa ompelua

Käsityöt ovat olleet minulle sellainen kakkosharrastus - teen jos ehdin. Toisaalta se on vapauttavaa: ei ole paineita, saa tehdä silloin kun hyvältä tuntuu. Nautiskelen täysin siemauksin matkasta, en kaipaa määränpäähän. Välillä on monta monta rautaa tulessa, jätän kesken ja tartun mieluisimpaan, en tunne huonoa omaatuntoa kesken jääneistä töistä. Palaan niihin sitten, jos ne vielä myöhemmin tuntuvat merkityksellisiltä. Jos eivät, jätän syrjään. Varmasti keksin materiaaleille myöhemmin uutta käyttöä. Osa ideointipoluista ei siis johda mihinkään, mutta sitähän luovuus on: vapaata ideointia, ja parhaiden palojen poimimista.

Talven tyynyprojektin satoa: Kaksoset

Käsityöt ja niiden myötä bloggaaminen ovat siis minulle kakkosprioriteetin harrastus. Toistaiseksi olen suunnilleen ehtinyt pitää postaus/päivä -tahdin, mutta en aio tuntea huonoa omaatuntoa, jos joskus blogissa olisikin hiljaisempaa. Perhekin tarvitsee minua! Haluan viettää aikaa myös ihanan perheeni kanssa, vaikka harrastaminenkin on kivaa. Koetan jakaa aikani kaikelle mukavalle, ja olla myöskin stressaamatta siitä. Sorrun helposti suorittamiseen, mutta onneksi saan siitä itseni pian kiinni. Vaikka käsityöprojektini ovat joskus hitaita, haluan nauttia joka hetkestä, en kiirehtiä valmista. Innostun myös nopeasti ja minulla saattaa olla useita juttuja samaan aikaan työn alla. Sekin tietysti hidastaa valmistumista. Välillä tykkään myös lukea lehtiä tai kirjoja (usein tietokirjallisuutta, ei niinkään romaaneja) ja joskus ihan vaan rötvätä. 

Talven tyynyprojektin satoa: Tildaa

Toisaalta "teen jos ehdin" -periaate turhauttaa silloin, kun on inspiraatio päällä, eikä ehdi tehdä niin paljon kuin haluaisi. Menneen talven tyynyprojektini on ollut sellainen. Olemme sisustaneet pikku hiljaa uutta kotia ja minulla on ollut kovasti ideoita sisustamiseen. Olin kerrankin ostanut kankaita (ihania Tildoja!) tyynyjä varten, mikä on hieman epätavallista - yleensä teen ompeluksia muiden hylkäämistä kankaista. Ihanat kankaat polttelivat kodinhoitohuoneen pöydällä, eikä illassa välttämättä ehtinyt ommella kuin yhden sauman, välillä ei sitäkään.

Näpsässä tehty saaristolaisarkku

Näpsä-käsityökoulussa kävin yhden lukuvuoden, raskaana ollessani. Raskauden takia jouduin jättämään vähemmälle ratsastusharrastustani, joka on aina ollut minulle se ykkönen. Silloin ajattelin hyödyntää tilanteen ja tehdä käsitöitä niin paljon kuin voin. Oli se melkoista naputella saaristolaisarkkua koulun puutyöluokassa, kun maha alkoi jo painaa, huh huh. Lapsen synnyttyä jatkoin Näpsäilyä vauvan nukkuessa kantoliinassa, ja homma sujuikin hyvin - niin kauan kuin lapsi oli niin pieni, että viihtyi kantoliinassa. Esim. tilkkutyö, huopatyöt, makrameevyö ja mosaiikkitarjotin on tehty lapsi kengurupussissa. Sen jälkeen myönsin suosiolla, että pienen viipeltäjän kanssa kahden asian intensiiviseen harrastamiseen ei ole mahdollisuuksia.

Ehkäpä tuosta lapsestakin kasvaa kunnon käsityöläinen, ainakin on aloittanut nuorena. En malta odottaa, että päästään yhdessä askartelemaan kaikenlaista. Saksien käyttöä ainakin jo kovasti opetellaan.

Käsitöistä puhutaan joskus vähättelevään sävyyn askarteluna. Askarteluunkin suhtaudutaan usein  näpertelynä ja puuhasteluna - siksikö, että myös lapset tykkäävät askarrella? Minusta käden taitojen ylläpitämiseen on monta hyvää syytä:

Tyynynpäälliset vuosien takaa

Käsillä tekeminen on tällaiselle abstraktin työn tekijälle tärkeää: nähdä konkreettisesti ja kolmiulotteisesti oman käden jälki. Onhan se tietokonesovelluskin konkreettinen, mutta jotenkin sillä ei ole minulle samaa käsityöarvoa kuin omissa käsissä syntyvä tuote. Luovuus saa myös käsitöiden parissa vieläkin vapaammat kädet kuin webbisuunnittelussa. Ollessani luova, tunnen olevani vapaa.

Itse tekeminen ei ole välttämättä aina halvempaa kuin kaupasta ostaminen. Jossakin tapauksessa näinkin tietysti voi olla, etenkin jos ei laske omalle työlle tuntihintaa (ja niin kauan kuin on harrastuksesta kyse, ei omia työtunteja kannata laskeakaan - mutta silloin homman täytyy ehdottomasti tuottaa iloa). Mutta itse tehtyä taatusti arvostaa enemmän kuin kaupasta bulkkitavarana ostettua! Ehkäpä se on sellainen tärkeä pointti meille tavarataivaassa eläville: ei koti täynnä krääsää, jolla ei ole arvoa, vaan esineitä joilla on kaikilla oma tarina.

Kierrätysmateriaalista vyöksi

Materiaalien kierrättäminen on ainakin itselläni aina mielessä. Mitähän tästä ja tästä voisi vielä tehdä, ettei tarttisi ihan roskiin heittää? Sitten jos samalla vieläpä säästyisi uuden ostamiselta, saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: vähemmän jätettä, ei uuden tavaran hankintaa.

Siinähän ne kiteytyvät: tekemisen mielekkyys, tavaroiden ja materiaalien arvostus sekä ekologinen ajattelu ovat minulle niitä arvoja, jotka käsitöihin liittyvät.

Mitä, eikö tämän voisi vielä korjata?!

Minua harmittaa vieläkin vietävästi, kun aikoinaan menin heittämään erään suosikkivillapaitani pois. Se oli jo hihansuista niin purkautunut, että elvytysyritykseni eivät sitä enää riittäneet pelastamaan. Ohessa olevan kuvan otin ennen pois heittämistä juurikin sitä varten, etten myöhemmin surkuttelisi, että olisihan sen voinut korjata. Jälkikäteen vasta tajusin, että pois heittäminen oli sittenkin turhaa, neuloksenhan olisi voinut huovuttaa ja tehdä siitä jotain kivaa.

Itse tekemisessä on punaisena lankana usein myös se, ettei kannata tuhlata aikaansa tekemällä sellaisia tuotteita, joille ei ole käyttöä. Tästä on yksi poikkeus: jos tekniikan opettelu on tavattoman kiinnostavaa, saattaa tehdä jonkin työn harjoitustyönomaisesti, jotta voi tehdä harjoitteluvaiheessa virheet ja onnistua tärkeässä projektissa paremmin.

"Harjoitustyö"

Toisaalta käykö niin, ettei itse tehtyä tarpeetonta tavaraa raski heittää pois, koska sen tekemiseen on käyttänyt niin paljon työtunteja? Kierrätysmateriaalin käyttämiseen liittyy myös ärsyttävä piirre: hamstraaminen. "Tätä voi vielä joskus tarvita johonkin". Mihin vetää raja, milloin materiaali on roskaa, milloin potentiaalista raaka-ainetta? Kerran annoin pois monta muovikassillista tekoturkista, koska se vei niin paljon tilaa enkä heti keksinyt, mitä siitä voisi valmistaa - enkä ole muuten vieläkään keksinyt. :) Silti se kaivelee, kun mietin, saanko tulevaisuudessa jonkun älynväläyksen ja sitten minulla ei olekaan sitä tekoturkista! Minulla on vielä paljon opittavaa "toisen romu on toisen aarre" -ideologiasta. Koskahan sisäistän täysin, että kun annan itse jotain pois, saan ehkä sattumalta tilalle jotain itselleni sopivampaa? Saisikohan tämän ajatuksen ympärille joskus kehitettyä työpajan, jossa kädentaitajat voisivat vaihdella materiaaleja keskenään?

Saaristolaisarkku

Tässä on Näpsässä syksyllä 2009 nikkaroitu saaristolaisarkku. Arkun koko on K37 x S41 x L55 ja se on maalattu ohennetulla akryylimaalilla kuultavaksi. Myöhemmin tähän on vielä lisätty saranat ja "avaimenreikä"-metallilevy koristeeksi sekä maalattu ruuvit piiloon. Vielä puuttuu nahasta leikattu stopparinauha estämään kantta aukeamasta liikaa, etteivät saranat mene sijoiltaan. Laitellaan kun keretään... Blogin ansiosta tällaiset jutut tulee tehtyä loppuun, koska mieluiten laitan postaukseen täysin valmista tavaraa. Poikkeuksena korusuunnitelmat, joita palan halusta esitellä jo ennen valmistumista. Ideointi on niin hauskaa!

Ai niin, nythän on meneillään Näpsä-käsityökoulun hakuaika. Lisätietoa saa Taito Pirkanmaan sivuilta.

Vihdoinkin sain maalattua ruuvinkannat, huomaa ero edelliseen!

Kehys

Näpsä-käsityökoulussa syksyllä 2009 tehty taulunkehys. Myös taulussa oleva kuva on "itse tehty", se on on otettu Notre Damen katolta kirkon etuoven puoleiselle aukiolle päin. Teetin siitä canvas-taulun tätä kehystysprojektia varten.

Vauvapinkkiä

Näpsä-kevään 2010 satoa: merinovillahuovasta valmistettu vauvan peitto. Halusin kokeilla erilaisia kirjontoja, ja tähän peittoon se sopikin hyvin.

En tiedä kiinnostavatko suttuiset suunnitelmakuvani ketään. Laitan ne silti, koska niillä on itselleni merkitystä. Minua kiinnostaa oppimisprosessi yleisesti, ja ensimmäisistä suunnitelmista näkee yleensä hyvin miten idea on lähtenyt kehittymään.

Sommittelua

Erilaisia kirjontoja

Koska peiton tekemisen jälkeen jäi vielä vähän aikaa, tein myös kuution ja pallon, jotka täytin vanulla ja laitoin sisään myös kulkusen kilisemään. Palloon kokeilin myös erilaisia kirjontoja, sen verran kämmäsin, että osa niistä ei ole ihan palasen keskellä.

Minulla ei ollut kaavoja palloon, joten ne piti kehittää omasta päästä. Ei muuta kuin kolmioviivain käteen... Kolmiulotteista geometriaa - hauskaa! Aloitin 6-kulmaisella palasella ja totesin, että eihän tämä toimi, tästä ei tule palloa (tajusin, etten ole koskaan katsonut jalkapalloa tarpeeksi tarkasti). Sitten piirsin 5-kulmion. Täällä on myös hieno kolmiulotteinen viisisakarainen toteutus savesta: Meritähdet.

Mosaiikkia

Näpsässä keväällä 2010 tehty tarjotin. Vanhoista seinä- ja lattialaatoista rikottiin palasia, jotka aseteltiin valitulle alustalle. Olisi hyvä, jos laatat olisivat saman paksuisia. Kun palaset oli aseteltu, levitettiin saumalaastia väliin. Laastin kuivuttua pyyhittiin laattapinnalle jäänyt harmaa kalvo pois.

Kevätsisustusta

Näpsässä keväällä 2010 tehty keväisen vihreä pöytäliina, lanka on itse värjätty (mikrovärjäys). Sama lanka esiintyi muuten myös Pajunkissa-postauksessa. Mallin nimi on Sydän-kaitaliina ja se on Pirkanmaan Kotityön mallistoa v. 2009. Liinan pohjana oleva kangas on itse tehty kangaspuilla paperinarusta, eli se on aika jäykkää ja harvaa. En ollut kokeillut kangaspuita koskaan aiemmin, mielenkiintoista puuhaa sekin.

Toteutustekniikoista: kun kangas oli valmis, asetettiin mallikuvio kankaan alle ja piirrettiin kynällä hahmotelma kuviosta kankaaseen (minä piirsin vaaleanvihreällä puuvärillä, jotta se ei erottuisi liikaa - näyviin jäävät osathan voi sitten vielä pyyhkiä pyyhekumilla pois). Sen jälkeen kirjottiin langalla mallin mukaan. Mikrovärjätty lanka valmistui siis mikroaaltouunissa. Vettä ja värijauhetta sekoitettiin, sitten lanka likoamaan ja koko komeus mikroon muutamaksi minuutiksi.

Koska kangasta jäi vähän yli, tein myös pienen jouluversion punaisella langalla.

Tilkkutekniikka

Lupasin Feikki-postauksessa näin: "Tilkkutöissä voi ihan hyvin ilotella keskenään eri kokoisilla väripinnoilla ja vaikkapa vinolla ladonnalla. Itse asiassa näistä olisikin pari esimerkkiä, niistä myöhemmin..." Tässäpä vinon ladonnan osuus.

Norjalaisen Gerd Gellein Merkesdalin taustablokki-tilkkutyötekniikka on opittu Näpsän tilkkutyö-valinnaiskurssilla Verkarannassa keväällä 2010.

Tässä on kyseisellä tekniikalla valmistettu huonekaluvalmistajien mallitilkuista isohko meikkipussi. Myös vetoketju on kierrätysmateriaalia. Ompelin tähän myöhemmin satiinikankaisen vuorin, kun kangasta jäi vielä yli alushameesta. Meikkipussi on annettu lahjaksi, joten saamme tyytyä tähän hieman ylivalottuneeseen kuvaan - parempaa en enää saa otettua. Yleensä kuvatessa otan aina automaattisalaman pois päältä, tämä kuva on yksi esimerkki miksi niin kannattaa tehdä.

Tässä muutama pussi tai tyynynpäällinen samalla tekniikalla. En ole vielä päättänyt, mihin nämä käytän.

Taustablokki-tekniikalla valmiita tilkkuja tulee yhtä monta kuin on pinonnut kankaita päällekkäin. Meikkipussi-työhön taisin käyttää neljää eri ruskean sävyistä kangasta, joten toiset kaksi valmista tilkkua käytin tähän pussukkaan:

Alla olevissa kahdessa pussissa neljä tilkkua on ommeltu yhteen kummallekin puolelle. Näissä siis taisin käyttää 8 eri kangasta kussakin, kun valmiita tilkkuja tuli 8. Linkkaamassani ohjeessa suositellaan käyttämään kuutta eri kangasta, muistaakseni Näpsässä ohjeistettiin kankaiden määräksi 4-8. Jos tekee blokit ohjeen mukaan, niin jokaisessa tilkussa on 9 kenttää (tokihan tuota määrää voi muunnella, voisi toimia myös neljään vinoon osaan jaettuna hyvin - esim. jos haluaa hieman isompia väripintoja ja tilkkujen koko rajoittaa). Näin ollen joka tilkussa on vähintään kahdessa kentässä sama kangas (käsi ylös, kuka ei heti alkanut laskea?). Yllä olevassa työssä samaa väriä on maksimissaan 3 kentässä, mutta ne ovat sijoittuneet niin, etteivät samat kangaspalat ole koskaan vierekkäin. (Tämähän on ihan matematiikkaa!)

Puna-beige "shakkiruudutus" onkin yllättävän toimiva, ompeluvaiheessa tietysti vaati vähän enemmän laskentaa, jotta meni oikein - voisin joskus kokeilla hurjemmillakin väriyhdistelmillä. Jos haluaa kokeilla shakkiruudutusta, niin kannattaa ehkä ensin tehdä kokeilutyö, jotta oppii, kuinka homma toimii. En enää muista paljonko ylimääräistä säätöä tuo ruudutus aiheutti.

Valittelin Lisää tilkkua-postauksessa, että paksun kankaan kanssa kovin pienet tilkut eivät toimi, koska pinnasta tulee epätasainen muhkura. Tässä tekniikassa tilkkujen "pulleus" on mielestäni vain etu, koska se korostaa tilkkujen epäsäännöllisiä muotoja. Tätä tekniikkaa aion kyllä joskus vielä kokeilla ohuemmillakin kankailla.

Tilkkuaiheet loppuvat nyt hetkeksi, ellei Tilda-tyynyjä lasketa. Huonekalukankaista tehtyjä juttuja on tulossa vielä muutamia.